Tarraetiketit
Tarrat helpottavat elämää tavallisissa huusholleissa, eli koko henkilökohtaisella alueella, toimistoissa, työpajoissa, julkisissa laitoksissa, terveysasemilla, vastaanotoissa ja niin pois päin ei voida enää kuvitella elemää ilman niitä.
Kotitalouksissa niillä voidaan etiköidä monenlaisia rasioita ja muita säiliöitä, niin että esimerkiksi keittiössä nähdään yhdellä silmäyksellä, mikä mauste on missä, ja mistä löytyvät mm. sokeri, kahvi, tee, kaakao, leipomisaineksia, suola ja jauhe.
Tee-se-itse-mies voi kellarissa ja työvajassa myös varustaa laatikoita, purkkeja ym. sopivilla tarroilla huomatakseen heti, missä ovat naulat, ruuvit, tulpat, mutterit, aluslaatat jne. sekä minkä kokoisia ovat.
Verstaissa voidaan esimerkiski varustaa vaatekaapien ovet itseliimautuvilla nimilapuilla, jotta työntekijät löyttäisivät helpommin oman kaapinsa.
Toimistoissakin
tarrat auttavat hyvän järjestyksen ylläpitämiseksi. Niiden avulla säilyy myös hyvä kokonaikuva siitä, missä mikäkin artikkeli tai toimistotarvike on, kuten lomakkeet,
kirjekuoret tai muuta sellaista.
Samalla tavalla auttavat itseliimautuvat
etiketit lääkärien vastaanotoissa ja terveysasemissa saavuttamaan selkeän, siistin toimenpidehuoneen.
Toki käytetään
tarroja sekä henkilökohtaisessa että työelämässä myös käytännöllisinä osoitetarroina. Kun liimataan
osoitetarroja, vältytään vaivasta kirjoittaa lähettäjän osoite käsin tai koneella kuoriin.
Löytyy tietysti muutakin kun ihan tavallisia osoitetarroja. On myös olemassa mainonnallisesti tehokkaita
yritystarroja, jotka käytetään osoitetarrojen lisäksi. Sillä päristelet hieman mainosrumpua yristyksesi, laitoksesi, tuotteesi tai tietyn kampanjan puolesta.
Tavallisesti käytetään valkoisia, itseliimautuvia etikettejä, joille kuluttaja voi luoda oman luonnoksen. Vaihtoehtona hän voi valita sopivan kuva-aiheen nettipainotalon monipuolisesta tarjonnasta. Hän voi päättää tekstikoon ja -värin, kirjaintyyppin sekä rivivälin eli koko luonnoksen -, joka loppujen lopuksi tekee tarrasta ainutlaatuisen. Tarrat ovat saatavilla 5,5 x 2,5 cm ja 8,5 x 5,5 mm kokoisina. Nämä tarrat tai paremmin sanottuna itseliimautuvat etiketit ovat tarkoitettu pelkästään sisätiloissa käytettäviksi, ne eivät sovellu ulkokäyttöön.
Nettipainotalossa voit maksaa tarroja vaihtoehtoisesti luottokortilla, ennakkomaksulla, PayPalilla, jne.
Tilauksen tekemisestä menee noin viikko, ennen kuin sinulla on toivetarrojasi käsissäsi, koska valmistus kestää 2-3 päivää ja toimitus puolestaan 3-5 päivää. Nettissä voit helposti seurata toimituksen tilannetta.
Toimitamme kaikkialle Euroopassa. Toimitus Suomeen maksaa 8,95 euroa tuotemäärästä riippumatta. Ahvenanmaalle toimitus maksaa enemmän.